Kuutähden salaisuus, Luku5:
"Heheeh!" Kuupentu huutaa ja loikkaa Pilvipennun selkään. "Nyt minä sinut voitan!" hän hhkuu ja tarrautuu Pilvipennun selkään. "Ei ikinä!" Pilvipentu kiljahtaa ja väistää. Kuupentu mätkähtää maahan ja nousee jälleen. "Et sinä minusta noin vähällä pääse!" hän huutaa ja kikattaa Kuupennulle. Kuupentu työntää kielensä ulos ja peseytyy pikaisesti. "Hymh" hän tuhahtaa ja nyrpistää kuonoaan. "Typerys", hän mutisee ja kääntää selkänsä. Pilvipentu pyörittelee silmiään.
Miksi sinä olet tuollainen hiirenaivo? Etkö sinä voisi antaa minun olla hetken rauhassa? Miksi minä itse olen hiirenaivo?! Nyt menen tutkimaan paikkoja! Hän ajattelee ja menee pentutarhan takaseinälle. Hän haistelee sitä ja kuvittelee livahtavansa ulos. Kuupentu menee lepäämään emonsa viereen.
"Nuku sinäkin, Pilvipentu, pian tulee pimeä", emo naukuu lempeästi.
Kuupentu herää hohtometsässä. Tähtikissa tulee lähemmäs. "Kuupentu", tämä naukuu. "Nyt kerron voimakkaimman salaisuuden. Voimiesi salaisuuden", hän lausuu arvokkaasti. "Kuutele aina sydäntäsi", hän naukuu ja alkaa haalistua. "Odota! Mitä tuo tarkoittaa?!"
Kuupentu avaa toisen silmänsä. Sitten toisen. Hän herättää Pilvipennun ja kertoo suunnitelmansa. Pilvipentu nyökkää. Pennut hiipivät takaseinälle ja Kuupentu repii ohdakkeisiin ja karhunvatukoihin aukon. Pennut sukeltavat yön pimentoon ja katoavat yöhön - ehkä ikuisesti.